Katri Kirkkopelto
Lasten Keskus, 2024
Ikäsuositus: 3 -
Mollilla on hienot korvat, joilla voi vilkuttaa. Mollilla on pehmeä vatsa, jota voi taputtaa, ja taitavat varpaat, jotka tietävät minne mennä.
Molli miettii ystäviensä Sisun ja Sutun kanssa, mitä samaa ja mitä erilaista heissä on. Yksi on pitkä, ja yksi on lyhyt. Yksi on puhelias, toinen taas hiljaisempi. Toisen päässä pyörii ajatusten villi karuselli, toinen miettii yhden ajatuksen kerrallaan. Yhdessä asiassa he ovat kuitenkin samanlaisia: kaikki pitävät ruusunmarjoista.
Hauskassa ja lempeässä tarinassa pohditaan erilaisuutta, ainutlaatuisuutta, itsemyötätuntoa ja kehopositiivisuutta. Kirjaa hyppyyttämällä, silittämällä ja taputtelemalla pieni lukija pääsee osaksi tarinaa ja voi todeta yhdessä Mollin kanssa: olen ihana!
Kirkkopellon luoma hauska, rutistettavan hellyttävä Molli-hahmo on ollut lapsen kasvun kaveri ja moninaisten tunteiden tulkitsija jo 10 vuotta! Molli on saavuttanut suuren suosion Suomessa ja maailmalla ja valloittanut niin lapset kuin aikuiset. Ensimmäinen Molli-kirja ilmestyi vuonna 2013, jonka jälkeen siitä on otettu lukuisia painoksia. Mollia on käännetty mm. viroksi, hollanniksi, venäjäksi ja ukrainaksi, ja teatteri Kurnuttavan Sammakon esittämät Molli-näytelmät ovat vetäneet täydet katsomot Turun kaupunginteatterissa. Parhaillaan Molli on lavalla Tampereen AHAA-teatterissa.
Katri Kirkkopelto on kuvataiteilija, kuvittaja ja kuvataideopettaja. Hän on kuvittanut lukuisia rakastettuja kuvakirjoja ja oppikirjoja sekä kirjoittanut useita valloittavia Molli- ja Piki-tarinoita. Vuonna 2009 Kirkkopelto sai arvostetun Kylli Koski -palkinnon, ja hänen teoksensa Piki (2016), Molli ja maan ääri (2020) sekä Mustan Kuun majatalo (2022, kirjoittanut Reetta Niemelä) olivat Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaina.